maanantai 24. helmikuuta 2020

Valkoista, valkoista, valkoista

Meidän koti on valkoinen. Se on valkoinen ulkoa ja se on valkoinen sisältä. Seinät on valkoiset, keittiö on valkoinen, kodinhoitohuone on valkoinen ja ovet ovat valkoiset. Valkoinen on ajaton ja ihanan helppo väri. Siihen on helppo yhdistellä eri sävyjä ja materiaaleja. Vaaleus luo seesteisyyttä ja rauhallisuutta ympärilleen. Valkoinen ei kaikkien mielestä ole kodikas tai lämpöinen eikä kovinkaan mielenkiintoinen tai idearikas. Valkoinen on kuitenkin varma valinta silloin, jos miettii talon myyntiä ja haluaa miellyttää monen ostajan silmää.

Valkoisuuteen saa helposti särmää kasveilla ja tauluilla. Kasveja meillä onkin ihan kivasti, mutta tauluja tai muutakaan rekvisiittaa en ole seinille vieläkään päässyt asentamaan. Tärkein olisi ollut asentaa olohuoneeseen akustiikkalevyjä. Olemme kuitenkin jääneet odottamaan "vuosikorjausta" joka meidän tapauksessamme on kaksivuotiskorjaus. Olemme yhdessä talotehtaan kanssa sopineet korjaukset tehtäväksi vasta kevään aikana. Seiniin tulee sen verran uutta pakkelia pintaan, ettei nyt ole järkevää sisustaa niitä.

Luulen, että seuraavassa kodissamme tulee olemaan enemmän sävyjä, ja ylipäänsä enemmän "sisustusta". Mustan, puun ja betonin yhdistelmä miellyttää, mutta haluan pitää kokonaisuuden vaaleana ja harmoonisena. Portaat eivät ainakaan tule olemaan valkoiset. Tällä hetkellä olen ihastunut portaissa vaaleaan puuhun, mitä olen nähnyt useissa uudiskohteissa.

Sen sijaan keittiö saattaa olla valkoinen tulevassakin talossa.







1 kommentti:

  1. Kaunis valkoinen koti, mutta itse rakastan värejä. Myös mustan, puun ja betonin yhdistelmä kuulostaa kauniilta. Meillä olisi mökillä vuorossa rakenteiden korjaus ja injektointityöt betonirakenteille. https://www.rakennelujitus.fi/polyuretaanit-ja-epoksihartsit/

    VastaaPoista