lauantai 30. maaliskuuta 2019

Nyt osaan kierrättää muovin oikein

Perinteiseen kierrätykseen kuuluu lehtien, papereiden ja pahvien keräys sekä biojätteiden eritteleminen eri biojätelaatikoihin. Pullojen palauttaminen kauppoihin on meille suomalaisille itsestään selvyys. Biojätteet on helppo viedä kerros- tai rivitaloasujan yhteiseen biolaatikkoon ja omakotitaloasujan laittaa pihalle kompostiin. Tähän rinnalle on viime vuosina tullut myös  muovin- ja tölkkien keräys. Myös muovin ja pahvinkeräyslaatikot ovat lisääntyneet rivi- ja kerrostaloasujien taloyhtiöissä.

Saimme vuosi sitten kyselyn Hsy:ltä halukkuudesta osallistua jätteiden keräyskokeiluun. Monilokerokeräystä varten olisimme saaneet (tai ostaneet?) erilaisen jätelaatikon. Monilokerolaatikko olisi pitänyt sisällään erilliset osiot normijätteille, biojätteille ja muoville. Hsy etsi osallistujia samalta asuinalueelta , koska roskat olisi haettu monilokerokeräykseen tarkoitetulla jäteautolla. Jätemaksu olisi ollut muistaakseni noin sata euroa vuodessa kalliimpi. Kiinnostuin tästä kokeilusta ja olin jo meidät sinne ilmoittaa, mutta muutin mieleni, koska ajattelin meidän laittavan kompostin heti miten pihalle. Tällöin yksi hyöty tästä laatikosta olisi mennyt siihen. Kompostia emme ole laittaneet vieläkään, mutta ehkä se on tämän kevään asia. Muoviosiota olen jäänyt harmittelemaan. Meidän kolmihenkisen perheen 240L jäteastia tyhjennetään parin viikon välein ja se riittää mainiosti.

Muovit olemme eritelleet ja kuskanneet keräyslaatikoihin vasta viimeisen vuoden aikana.  En ole aikaisemmin ajatellutkaan miten paljon muovia kertyy heittäessäni ne roskakoriin. Olisi hienoa saada muovi eroteltua jo omassa kotipihassa, jotta säästyisi säilömiseltä ja kuskaamiselta. Toisaalta, siinähän ne menevät samalla kun pahvit ja lehdetkin. 

Ylen artikkelissa oli selvääkin selvemmät ohjeet muovinkierrätykseen ja tämän luettuaan on muovinkierrätys astetta vaivattomampaa. Pääsääntönä artikkelin mukaan voi pitää sitä, että jos pakkaus on muovia sen voi laittaa muovinkeräykseen. Esimerkiksi jogurttipurkit, margariinirasiat, leikkelepakkaukset yms. Myös shampoopullot ja saippuapaikkaukset ovat kierrätyskelpoisia. Muut kuin pakkaukset, esimerkiksi lelut, pulkat ja ämpärit eivät kuulu muovinkeräyslaatikkoon. Rypistystestillä voi testata, onko jokin tuote muovia. Esimerkiksi jogurttipurkin kansi ja karkkikääreet rypistyvät puristaessa lyttyyn eikä ne palaudu muotoonsa, tällöin roska ei ole muovia ja kuuluu muihin jätteisiin. 

Hyvä vinkki itselleni oli myös, se että poistaa muovipakkauksista korkit, pumput ja kannet ja heittää ne muovinkeräyslaatikkoon erikseen eikä myöskään laita erilaisia muovipakkauksia sisäkkäin. Ja huom, jos pakkauksen pesu vaatii lämmintä vettä tai lotraamista, on ympäristön kannalta järkevämpää heittää pakkaus sekajätteeseen.

Meillä on käytössä Ikean muovilaatikot kierrätyksessä. Nätit ne eivät ole, mutta toimii hyvin. Laatikoihin saa hyvin kerättyä enemmänkin tavaraa, mutta aika isot ne ovat autolla usein kuljetettavaksi. Matka kierrätyspisteellä on pari kilometria. 

Kierrätyksestä ollaan montaa eri mieltä ja joidenkin lähteiden mukaan vaikutus taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti on paljon luultua vähäisempää. Olen kuullut, että biojätteiden lajittelu olisi hyödyllistä ainoastaan, jos on komposti käytössä. Eikä roskien kuskaaminen edes takaisin ole järkevää jos ei sitä yhdistä kauppareissuille. En ole tutkinut tätä asiaa enempää, niinpä kierrätän juuri sillä tavalla kuin itsestäni sopivalta tuntuu.





sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Suosituin postaus; Wc portaiden alle

Minulle ei tule yllätyksenä, että suosituin postaukseni lyhyellä blogiurallani on ollut Wc-portaiden alle -teksti. Teksti varmasti kiinnostaa, koska se on konkreettinen esimerkki siitä mitä voi ottaa huomioon talopohjaa suunniteltaessa. Olen kirjoittanut alakerran vessastamme pariin otteeseen, mutta suosituin on ollut ensimmäinen kirjoitus, jossa on vasta vessan raakileet kuvattuna. Toivottavasti moni kiinnostunut olisi löytänyt myös muut wc-kirjoitukset. 

Rakensimme portaiden alle tilavan neljän neliön wc sekä pienen, matalan komerotilan. Vessamme on ihanan avara ja pidän kulmikkuudesta, kun katto laskeutuu portaiden takia alaspäin. Vessa on toisaalta liiankin tilava ja vie neliöitä turhaan. Toiminnallisuutta siinä olisi vain 2,5m2 verran ja mielestäni pelkäksi vessaksi tarkoitettu tila voi hyvinkin olla vain muutaman neliön. 

Matala komerotila odottaa vielä ovea. Tämä on unohtuneella To do -listalla. Säilytämme komerossa wc- ja talouspaperit, koiranruuat ja kaikkea muuta sekalaista. 

Portaiden alle jäävä tila Kanttaa suunnitella hyötykäyttöön
. Portaiden alatilan voi hyödyntää eri tavalla portaiden mallista riippuen.  Portast voi myös sijoittua näyttävästi keskelle asuntoa, jolloin yleensä valitaan tyylikkäät katseenvangitsija portaat. Mikäli portaat on U-portaat niin kuin meillä, voi niiden alle rakentaa vessan, komeron tai vaatehuoneen. L ja SL-mallisten portaiden alle soveltuu pieni komero tai kaappi.









perjantai 8. maaliskuuta 2019

Huomioi huonekalujen ja säilytysjärjestelmien mitat kun suunnittelet talopohjaa

Tässä muutama pieni ja yksinkertainen vinkki mitä voi ottaa huomioon siinä vaiheessa kun suunnittelee oman talon pohjaa. Näitä vinkkejä olisi antaa varmasti kymmeniä jokaiseen talonrakennuksen vaiheeseen, mutta tässä vain muutama esimerkki mitoista mitä itse ei tajunnut suunnitella siinä vaiheessa kun se olisi ollut mahdollista.

Kaikista ärsyttävintä pohjaa suunniteltaessa oli se, kun siirsi yhtä seinää siirtyi toinenkin. Aina kun luuli tehneensä hyvän oivalluksen, tajusi miten se vaikuttaisi koko pohjaan ja taas oltiin lähtöpisteessä. Joten tiedän varsin hyvin ettei kaikkia mittoja pysty toteuttamaan toivomallaan tavalla. Näin jälkikäteen tajuaa kuitenkin muutaman mitta epäkohdan minkä todennäköisesti olisi voinut toteuttaa toisin.

Kaappien ja huonekalujen mitat olisi hyvä miettiä etukäteen. Jos tietää haluavansa tulevaan taloon tietyn kaapin tai muun huonekalun kannattaa sen mitat huomioida jo suunnitteluvaiheessa.

Poikamme huoneessa on syvennys johon asensimme liukuovikaapin. Syvennyksen leveys on 175cm. Olisimme mielellämme laittaneet tähän Ikean Pax kaapin, mutta pax on kooltaan joko 150cm tai 200cm. Jouduimme siis tilaamaan tähän mittatilauksella kaapin.

Makuuhuoneemme yhteydessä on vaatehuone. Sinne laitoimme Ikean Paxit 38cm syvänä. Paxeja on myös 58cm syvänä ja ne olisivat olleet huomattavasti tilavammat ja niihin olisi ollut saatavilla enemmän erilaisia tasoratkaisuja. Vaatehuoneemme muutenkin jäi ajateltua pienemmäksi.

Ikean Pax vaatekaappijärjestelmä on helppo suunnitella, siihen on paljon lisäosia ja hintakin on ok. Joten, jos esimerkiksi haluaisi juuri niitä käyttää, kannattaa mitat huomioida jo pohjaa suunniteltaessa.

Toinen esimerkki mitoista on vaatehuoneemme ovi. Oviaukon olisi voinut laittaa vähän eri kohtaan ja tehdä siitä sopivamman kokoisen. Täydellinen siitä olisi tullut Ladon ovella. Sillä olisimme saaneet lisää ilmettä täysin valkeaan makkariimme, mutta valitettavasti mitoiltaan ladon ovi ei sovi meille.

Emme ole edelleenkään saaneet  oikean kokoista liukuovea vaatehuoneeseemme. Neljä ovea täällä on käynyt jo kääntymässä, mutta kaikki ovat olleet väärän kokoisia.

Kannattaa myös miettiä saisiko hyvällä suunnittelulla talotekniikka läpivienteineen suunniteltua esimerkiksi kaapistojen sisälle. Tai vaikkei mitoissa ottaisi näitä huomioon, niin pohjaa suunnitellessa kannattaa huomio kiinnittää joka tapauksessa läpivientejen sijoituspaikkaan.

Valaistuksesta voisi kirjoittaa ihan erillisen postauksen, mutta tähän mainittakoon, että valaistuksien paikat kannattaisi huomioida hyvin ennen kuin reikiä on jo katossa. Tämä voi useammalle olla sanomattakin selvää, mutta niin tuntui meillekin moni asia olevan ja jotain vaan aina unohtuu.

Meidän ruokapöydän ja saarekkeen päällä olevat valaisimien paikat on asennettu todella vääriin kohtiin ruokapöytään ja saarekkeeseen nähden. Sopimuksessamme luki, että valaisimien paikat katsotaan yhdessä asiakkaan kanssa. Rakennusvaiheessa mies saapui tontille kun reiät olivat jo katossa. Olisimme tietysti voineet pyytää tekemään paikat uudestaan, mutta joku ajatuskatkos-väsymys tai tajuammattomuus siinä tapahtui kun emme tätä pyytäneet.  Tai emme ihan tajunneet kuinka vinksallaan ne olivat. Nyt sitten ihmettelemme mitä teemme. Saarekkeen yläpuolelle olisi ollut myös tyylikästä saada kaksi valaisinta, mutta paikkoja on nyt vain yhdelle ja sekin ihan väärässä paikassa.