torstai 13. helmikuuta 2020

Milloinkohan me taas startattaisiin

Kodin Alku on elänyt hiljaiseloa jo reippaasti yli puoli vuotta. Pari kuukautta vajaa vuosi on siitä, kun kirjoitin toisen talon rakennusprojektin piakkoin alkavan, mutta mitään ei ole tässä välissä tapahtunut. Emme ole vain yksinkertaisesti saaneet tehtyä asialle mitään. Olemme odottaneet inspiraatiohetkeä ja henkistä valmiutta uudelle projektille. Oikean hetken koittaessa alkaa tapahtumaan. Nyt luulen, että tämä hetki alkaa olemaan käsillä. Teetimme tontin pohjatutkimuksen joulukuun lopussa, mikä oli ensimmäinen konkreettinen startti raksaprojektille. Olemme myös pohtineet erilaisia pohjavaihtoehtoja. Pohjatutkimuksessa selvisi myös mahdollisuus kellarin rakentamiselle. Houkutteleva ajatus, mutta ei toteutettavissa. Riskit ovat liian suuret savikkoiseen maahamme. Kustannuksia olisi vaikea arvioida ja pahimmillaan ne nousisivat todella korkeiksi. Nyrkkisääntönä kai kannattaisi pitää; ei kellaria savikkoiselle tasamaatontille. Toisaalta mihin me neliöitä lisää edes tarvitsisimme, ja olisi kolmessa kerroksessa aika paljon rappusia rampattavana. Houkuttelevaa kellarissa olisi kuitenkin ollut isompien saunatilojen  ja tv huoneen saaminen alakertaan.

Kodin Alun porukka on saamassa piakkoin perheenlisäystä ja melkoisen vauhdikas vauvavuosi on tulossa raksaprojektinkin tiimoilta. Ehkä äitiyslomassa ja raksaamisessa on kuitenkin myös hyvätkin puolensa. Kirjoituskynäni on jälleen teroitettu ja halu tehdä viestintää on korkea. Blogi laajenee jutuiltaan entistä enemmän kotoiluun ja perhearkeen. Tervetuloa seuraamaan!


1 kommentti:

  1. Meilläkin pitäisi alkaa talon rakennus kuukaden päästä, mutta näinköhän venähtää. Meillä on savikkoinen maa myös niin unohdettiin kellarihaave. Tsemppiä jatkoon ja rakentamiseen!

    VastaaPoista