keskiviikko 1. elokuuta 2018

Raja-aita ja puutarhan istutukset


Kävin keväällä puutarhasuunnittelukurssin minkä avulla sain jonkinlaisen käsityksen pihan suunnittelusta, mutta sen lisäksi pyysimme puutarhan suunnitelmaluonnoksen alan ammattilaiselta. Toteutimme pihan teon pitkälti tämän suunnitelman mukaan. Pensas aidaksi valikoitui kartiotuija brabant. Muita ehdokkaita oli koristearonia ja sirotuomipihlaja. Tuijan halusimme, koska se on valmiiksi jo korkeampi ja antaisi nopeammin näkösuojaa. Lisäksi kuulimme, että koristearonia istutetaan keväisin. Brabant on tuijista nopeakasvuisin. Se sopii hyvin aidaksi runsautensa vuoksi. Brabant sopii hyvin muotoon leikattavaksi tai sen voi antaa kasvaa vapaasti. Toki leikata kannattaa jonkin verran joka tapauksessa jotta aidasta kasvaa tuuhea. Tuija-aitamme on aurinkoisella paikalla, mikä tarkoittaa erityistä huolellisuutta kastelun suhteen. Tuijat täytyy myös suojata hyvin kevät auringolta. Tuijat ymmärtääkseni viihtyvät parhaiten puolivarjoisella kasvupaikalla.

Pihaamme istutettiin aidan jatkoksi koivuangervoa. Niiden läheisyyteen tuli luumupuu sekä koreanpihta. Etukuistin eteen tuli pari pallohortensiaa, pallotuijia ja alppiruusuja. Aluskasveiksi rönsyansikka ja tuoksukurjenpolvi.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti