Siirtonurmi istutettiin neljän miehen toimesta yhden illan aikana. Pihan pohjatyöt tehtiin edellisellä viikolla. Pihaan tuotiin tarvittava maa-aines jolla nostettiin piha tarvittavaan korkoon. Ennen nurmen laittoa piha jyrättiin vielä tasaiseksi.
On aivan mahtavaa saada niin kaunis vihreä nurmi pihaan jo kuluvan kesän aikana. Siirtonurmi on siemennurmea kalliimpi tapa saada nurmipiha, mutta myös varmempi ja nopeampi tapa saada kaunis ja tasainen nurmikko.
Pihatie laitettiin kivituhkalla. Olisimme halunneet asfaltin, mutta sitä emme rakennusmääräysten mukaan saaneet laittaa. Kivituhka on hyvännäköistä, mutta se on hyvin hienojakoista ja hiekka kantautuu kenkien mukana sisälle.
Meillä valmistui syksyllä talo täällä Porissa. Seuraavaksi olisi vuorossa sitten nurmikkotyöt, kunhan kevät sieltä kunnolla tulee. Tuo kivituhka on myös kivan näköinen materiaali pihateitä ajatellen, mutta tuo sisälle kulkeutuminen on tietenkin hieman ongelmallista.
VastaaPoistaHyvä tietää, että siirtonurmi saatiin istutettua yhden illan aikana. Me olemme harkinneet myös siirtonurmea kesämökille. Täytyypä etsiä asiantunteva firma nurmikon toimittamiseen ja asentamiseen. https://www.mesiansiirtonurmi.fi/siirtonurmi
VastaaPoista