Elämän mittasuhteet

Uuden kodin kuherruskuukaudesta on kulunut nyt viikko. Joka aamu kun herään ja tajuan mistä herään, olen kiitollinen. Kotimme on ihana ja rakastan sitä jo nyt. Koti on puhdas, valoisa, turvallinen ja siellä on kaikki mitä toimivassa kodissa toivonkin olevan. Meillä ei ole vielä säilytyskaappeja tai kaikkia huonekaluja, mutta se ei ole ollut olennaista. Puuhaa vielä riittää kalusteiden kokoamisessa ja loppujen tavaroiden muuttamisessa. On ollut ihanaa kattaa aamupala saarekkeelle, kiehauttaa vesi induktioliedellä, käydä saunassa, saada jääpaloja jääpalakoneesta ja pestä pyykkiä uudella koneella. Ihana on ollut juoda aamukahvi terassilla, paistatella päivää auringossa ja nauttia pojan kanssa lomasta.

Ympärillä oleviin asioihin tottuu ja arjessa kiitollisuus voi välillä unohtua. Kiroillessani sopimatonta mattoa tai väärän väristä kylpypyyhettä, voin muistaa rakkaan, terveen perheeni, turvallisen elinympäristön ja ihanan kodin. Raksaprojekti ei ole helppoa. Se vaatii perheeltä paljon. Minulta se on vaatinut täyttä sitoutumista kodin ja lapsen hoitamiseen. Mieheltä täyttä sitoutumista taloprojektiin. Minä olen kipuillut oman ajan puutetta ja mies tavallista leikkiaikaa pojan kanssa. Olen ollut välillä niin turhautunut olemaan kotona ja niin väsynyt töihin ja arkeen. Vaikka todellisuudessa meillä ei ole missään vaiheessa ollut mitään hätää.

Minä nautin nyt elämästä, sisustamisesta ja lomailusta. Olemme sen ansainneet. En hetkeksikään kuitenkaan unohda olla kiitollinen ja nöyrä elämän edessä. Surullisena ajattelen Thaimaassa luolaan loukkuun jääneitä poikia ja toivon heille mahdollisemman turvallista kotimatkaa.