lauantai 27. huhtikuuta 2019

Tulossa Kodin Alku 2.0

Aurinkoista viikonloppua! Kevät on tullut rytinällä ja aurinko antaa virtaa taas ihan eri tavalla arjen pyörittämiseen. Joillekin kevät kyllä tuo myös väsymystä, mutta itse kuulun syksyn ja pimeän ajan ahdistujiin, joten nyt on hyvä olla.

Ehkä kevät toi myös reippautta seuraavien askelien ottamiseen rakennuspuolella. Meille on ollut alusta lähtien selvää, että tulemme rakentamaan samalle tontille kaksi taloa ja aika nopeallakin aikataululla. Nyt tämän toisen hankkeen aloitus alkaa olla ajankohtaista. Odottavin, mutta haikein mielin lähdemme kohti toteutusta. Onhan se outoa suunnitella toista kun ensimmäistäkään ei ole vielä lopputarkastettu. Emme juurikaan ajatelleet toisen talon rakentamista ensimmäisen rakentamisen aikana. Suurella rakkaudella kodin perheelle teimme ja erittäin hyvällä suunnittelulla ja hyviä materiaaleja käyttäen. Tietysti oli jollain tapaa helpompaa suunnitella esimerkiksi pintamateriaaleja tai keittiö kun tiesi, että saa pian toteuttaa ne vielä toiseen kertaan. Pintamateriaaleissa huomioimme mahdollisimman neutraalit sävyt, jotta miellyttäisi myös tulevia asujia.

Blogini jatkuu toisen Kodin Alun suunnittelusta ja rakennuttamisesta samalla kun jatkamme omakotitaloelämää nykyisessä. Ensimmäiseksi puramme tontilla olevan vanhan talon ja piharakennuksen pois. Muusta en sitten vielä tiedäkään. Jännä matka edessä :)


1 kommentti:

  1. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista