torstai 30. marraskuuta 2017

DIY- juttuja raksamateriaaleista



Jo heti remontin tai rakentamisen alussa on hyvä miettiä mitä tehdä ylijääville tavaroille ja jätteille sekä kenen vastuulle ylimääräisten rakennusmateriaalien hävittäminen kuuluu. Talon rakentamisen aikaan tontilla voi esimerksi olla muutama kontti eri materiaaleille. Siivota kannattaa koko ajan projektin edetessä. Meillä mies heitti ystävänsä peräkärryavustuksella viikonloppuna muutaman kaatopaikka-keikan.

Rakentamisen aikana syntyvistä jätteistä suurinosa on kaatopaikkajätettä. Netissä ja Facebookissa on hyviä ryhmiä missä voi myydä tai lahjoittaa ylijäämäkamaa. Tämähän se olisi kaikista antoisinta. Antaa itselleen tarpeeton toisen tarpeeseen. Tavaran lajittelu ja kaikenlainen hyötykäyttö on tietysti ympäristöystävällisempää kaikin tavoin, ja tähän pyrimme myös me. Emme vielä tiedäkään mitä kaikkea ylimääräistä meille jää, ja ehkä avaimet käteen rakennuttamisessa tavaramäärä voi olla vähäisempää...?

Ylijäämätavara voi olla puutavaraa, kiviä, maata, työkaluja ja kaikkea raksarompetta, mitä työmaalla tarvitaan. Mutta se voi olla myös kaikkea pientä tavaraa mitkä voi hyötykäyttää.



Minun pienillä DIY-projekteilla ei juuri ole merkitystä raksajätteiden hyötykäytössä, mutta kivahan näitä on tehdä. Sain työkaveriltani loistavan idean käyttää laattojen näytekappaleita hyödyksi. Hän on itse tehnyt 10x10 laatoista lasinalusia. Tämän halusin ehdottomasti kopioida. Hän myös antoi vinkin laittaa laatan pakkaseen, jolloin siitä saa viileän tarjoilulautasen ruokapöydälle. Näppärää, kokeiltu on! Näiden lisäksi laattoja voi käyttää esimerkiksi alustoina, sisustuselementteinä tai tehdä niistä vaikka pöydän!



huopatassut vaan alle, niin ei pöytä naarmuunnu.





Pinteristä löysin myös hauskan joulukortti -vinkin, jos on jäänyt pintamateriaalivalinnoista näytepaloja kotiin



Tee se itse -juttunu ei ehkä maapalloa pelasta, mutta saan iloa askartelusta ja hyvän mielen, kun saan hyötykäyttää edes jotain :)





2 kommenttia:

  1. Kaverin keittiöremontista on jemmassa odottamassa valkoisia 10x20 laattoja juurikin samaan tarkoitukseen. :)

    Tosi kiva tuo kortti-idea! Täytyypä laittaa muistiin :)

    T.Anni-Maaria / Puinen passiivikoti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen tuli vielä mieleen, että sileään laattaan voi kirjoittaa non permanet tussilla, mikä lähtee tosi hyvin pois laatasta vain pyyhkäisyllä. Toimii siis vaikka muistitauluna! :)

      Poista