perjantai 22. joulukuuta 2017

Työmaalla tapahtuu

Projekti etenee hyvää vauhtia ja kaikki on sujunut suht hyvin ja kivuttomasti. Sähköurakan ensimmäinen vaihe on valmistunut, katot on täynnä sähköjohtoja ja jatkojohdot saatu pois tonttikeskukselta. Sisäseinät levytetty ja vihdoin olemme päässeet näkemään tulevan talon huoneet ja mitat ihan livenä.

Jotain juttuja on jouduttu miettimään uudestaan, ja ne on saatu hyvin suunniteltua ja toteutettua talotoimittajan kanssa. Omatalon työnjohtajalta tulee kehittäviä ajatuksia asioiden toteutukseen ja koko ajan tuntuu siltä, että Omatalolla tiedetään missä mennään ja mitä tehdään. Joitakin päätöksiä on jouduttu tekemään nopeastikin, yhden puhelinsoiton aikana, mutta toivotaan että päätökset ovat oikeita.

Kuraeteiseen tuli yllärinä sähkökaapin sijainti. Tai meille yllärinä, olimme unohtaneet koko kaapin. Sähkökaappi tuli seinään viemään tilaa hyllyköiltä. Vähän tyhmän näköistä. Onni oli kuitenkin, että mies sattui olemaan raksalla samaan aikaan kun kaappia asennettiin. Miehet olivat asentamassa kaapin pinta-asennuksena, koska olettivat takana olevan vessan seinän tulevan laattapinnalla. Nyt kun pääsimme kertomaan seinän tulevan maalipinnalla, voitiin kaappi upottaa seinän sisään. Kyllä tuohon viereen onneksi 60cm leveän hyllykön saa.





Takka on muurattu tällä viikolla, ilmastoinnit valmistuu ja loppuviikosta tehdään tiiveysmittaus. Mittausta odotellaan jännityksellä, se kun kertoo paljon rakenteista. Mistään passiivi/matalaenergiatalosta ei ole kysymys, mutta tietysti sitä toivoo tulosten olevan hyviä ja talon olevan energiatehokas. Betonista otetaan myös koepala kosteusseurantaa varten. Sisäkatot levytetään vuoden viimeisellä viikolla jatkuen tammikuulle ja tasoitus -ja maalaustyöt alkavat tammikuun alussa.



Nyt kun talossa on jo kaikki seinät paikoillaan, voi jo hyvin fiilistellä tulevaa. Huoneet tuntuvat tilavilta ja ihan kotoinen olo siellä kaiken pölyn keskellä jo on.





wc portaiden alle










3 kommenttia:

  1. Teillähän edistyy hienosti jälleen, perästä tullaan meidän projektin kanssa :)
    Hyvää joulua ja onnellista rakennusvuotta 2018!
    -Susanna/ Unelmista toteutukseen blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huimaa vauhtia kaikki etenee. Hyvältä näyttää teilläkin. Ensi vuonna onkin sitten uuden kodin aika :) Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

      Poista
  2. Tuo ilmatiiveysmittaus on jännä vaihe, toivottavasti teillä on arvot kohdallaan. On ikävä jos rakenteisiin joudutaan tekemään muutoksia. Meilläkin valmistui talo viime syksynä täällä Torniossa, oli kyllä rankka mutta antoisa projekti.

    VastaaPoista