maanantai 4. syyskuuta 2017

Ikean syksyn uutuudet ja kodin järjestystä

Vietimme viikonlopun (mukavien puutarhabileiden lisäksi) keittiökaupoissa ja Ikeassa. Vantaan Noblessassa oli "Loistava järjestys" -kirjan kirjoittaneen Mira Ahjoniemen luento keittiön hyvästä järjestyksestä. Luento piti sisällään ihan tuttua asiaa, etenkin KonMariin jo tutustuneena, mutta sain myös muutaman uuden vinkin tai paremminkin muistutuksen omaan keittiööni. Keittiön hyvän järjestyksen aikaansaamiseksi tärkeintä tietysti on minimalismi tarvikkeissa ja ruoan määrässä. Mira kehoittaa kokeilemaan kaappien tyhjentämistä ennen kuin ostaa uutta kaupasta. Itse voisin ainakin tsekata omat jauhovarastomme ja maustepurkkiemme päivämäärät.

Vinkki, mikä jäi mieleeni, oli se miten esimerkiksi leipomistarvikkeet kannattaa laittaa kaikki samaan paikkaan. Ne voisi kerätä vaikka ihan johonkin laatikkoon, mistä ne on helppo ottaa esille silloin kun joskus kerran kahdesti vuodessa leipoo. Meillä ainakin kakkuvuoat, piparimuotit, lastat ja pursottimet ovat ihan ympäri keittiötä.

Toinen vinkki liittyi astiapesukoneen tyhjentämiseen. Pesukoneen lähinnä olevassa kaapissa kannattaa säilyttää eniten käytetyt astiat. Mira ehdottaa, että tyhjentää kaapin kokonaan ja täyttää sen niillä astioilla mitkä seuraavasta koneellisesta puhtaana ottaa pois. Ne ovat niitä astioita mitä arjessa tulee käytettyä. Näin pesukoneen tyhjennys käy vaivattomammin, ja se myös tulee heti tehtyä. Kotiin päästyäni, otin Villeroy & Boch -juhla-astiastomme kaapista pois ja täytin hyllyt kokonaan arki-astioillamme.



Ikeassa osallistuimme tunnin mittaiseen opastettuun kierrokseen syksyn uutuuksista. Kierrokselta vahvimmin jäi mieleen syksyn värit, kulta ja tummansininen sekä kasvikuosit ja samettipinnat sekä Ikean Älyvalaistus, mikä vaikutti sangen toimivalta systeemiltä. Älyvalaistus mahdollistaa huoneen tunnelman luomisen tilanteeseen sopivaksi. Kaukosäätimien avulla voi himmentää valaisimia  ja muuttaa niiden värisävyä kylmästä lämpimään.

Tässä kuvia tuotteista jotka kierroksella esiteltiin perusteellisemmin. Itse tykästyin kovasti Odger tuoliin, joka on tehty kierrätetystä muovista.

ODGER

                                                                      STRANDMON
                                                                        SKÅDIS


EKET 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti