maanantai 22. huhtikuuta 2019

Terassin pesu ja muita kevään juttuja

Mieli on kovaa vauhtia kohti kesässä ja puutarhassa. Millään ei malttaisi olla jo istuttelemassa kukkia ja yrttejä takapihalle. En ole mikään puutarhaexpertti, mutta mikä voi olla terapeuttisempaa kun touhuta ulkona ja työntää kädet multaan. Haluaisin myös rakennella kaikennäköistä istutuspenkkiä ja leikkimökkiä, mutta näihin ei taidot riitä sitäkään vähää.

Kevätmessuilla meinasin ostaa yrttilaatikoita, mutta mies sanoi voivansa helposti tehdä ylijäämä laudoista minulle laatikot. Jään näitä odottelemaan, mutta ei vielä kiire olekaan. Aurinkoiset päivät voi vielä hämätä ja kylmiä öitä on varmasti tiedossa. Tuija-aitaa ja pihan havukasveja on edelleen tärkeä suojata auringolta ja pitää harsoa ainakin siihen asti kunnes maa on varmasti täysin sula ja kasvit saavat kosteutta maasta. Kaikista tärkeintä suojaus on nuorille havukasveille ja ainakin ensimmäiset viisi vuotta tulisi kasvit suojata kunnolla heti kun kevät aurinko alkaa helmikuun tienoilla paistamaan. Laitamme tuijille myös lannoitteen tässä ihan lähipäivien aikana. Myös nurmikon kevätlannoitus on ostettu ja odottaa levittäjäänsä.

Mies pesi terassin tänään uudella Kärcherin terassipesurilla ja sanoi laitteen toimineen hyvin. Pelkkä painepesuri voi olla liian tehokas puuterassille. Nyt terassi saa kuivua muutaman päivän ennen kuin öljyämme laudat.



Alla muutamia kuvia kevätmessuilta. Ensimmäisessä kuvassa on hauskasti suojattu puunrunkoa kepeillä










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti