sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Virtuaalimalli omasta talosta

Pääsimme tutustumaan Omatalon kautta virtuaalimallinnukseen omasta talostamme. Virtuaalilasit silmillä tupsahdimme tulevan talomme pihalle. Naapuri taloja ei piirroksessa näkynyt vain laakeaa peltoaukeamaa mihin kauemmaksi pystyi kuvittelemaan vesinäkymän. Ihan ei siis sitä mitä tuleman pitää :) Aluksi ihastelin talomme julkisivua, mikä kyllä näyttää todella hienolta.  Virtuaalimallinnuksessa pystyy liikkumaan talon tiloissa hyvin todentuntuisesti. Keittiössä vaihdoin napin painalluksella keittiön kaappien väriä tai olohuoneessa lattiaa. Pystyin myös katsomaan auringonvalon muuttumista aamusta iltaan, miten kesän ilta-aurinko osuu juuri televisioon television katseluaikaan. Ihastelin olohuoneessa takkatulta ja parvekkeella peltomaisemaa. Talomme näyttää oikein ihanalta.




Mallinnuksessa tilat ovat mittakaavassa ja näin pystyy hahmottamaan tilojen kokoa paremmin. Mallissa keittiön kaapit eivät olleet niin kuin me olemme suunnitelleet ja muita huonekaluja tai kiintokalusteita ei oltu lainkaan piirretty taloon. Tämä tietysti vähän hankaloitti kuvitelmaa. Mutta silti, aivan mahtava fiilis!



Käsittääkseni 3D virtuaalimallia ei vielä ole käytössä laajasti talomyyjillä, mutta tulevaisuutta se tulee kuitenkin olemaan. Meidän tapauksessa kyse oli lähinnä fiilistelystä, koska suunnitelmat on aika pitkälti lyöty jo lukkoon. Tämän tapainen esittely siinä vaiheessa kun taloa suunnittelee olisi myös aivan loistava juttu. Pääsisi suoraan näkemään ja tuntemaan miltä talo näyttää ja minkä kokoisia tilat ovat. Tietysti myös pintamateriaaleja suunniteltassa tämä olisi erittäin hyödyllistä, edellyttäen tietysti että mallinnukseen saa juuri ne omat materiaalit. (Mitkä siis on mahdollisuus saada kyllä)

Tässä linkki Jämerän sivuille missä esittely Virtuaalimallista on
Jämerä - Kivitalo suunnittelua