lauantai 10. kesäkuuta 2017

Pohja esittelyssä - kuraeteinen



Yksi ehkä eniten odottamani asia uudessa kodissamme on kuraeteinen! Miten sellainen pienikin ratkaisu asunnossa voi tuntua niin tärkeältä. Nykyisessä kodissamme etuovi aukeaa suoraan eteiseen, mistä on näköyhteys olohuoneeseen. Eteinen on ihan tilava, mutta koko ajan niin epäsiistin näköinen kenkävuorineen ja takkeineen. Uudessa kodissa eteiseen on tulossa kyllä tilaa takeille ja tavaroille mutta sen lisäksi on vielä pieni kuraeteinen yhdistettynä tekniseen tilaan.
Kuris sijaitsee heti ovesta sisään tullessa oikealla ja samassa tilassa sijaitsee kodin tekniset tilat.
Kuriksessa on pieni kurapiste ja seinät luultavasti täytetään Elfan hyllyköillä.

Blogissa Kivitalourakointi on lähes sellainen kuraeteinen, kun meillekin tulee.




Tässä muutama ideointi kuva Mikkelin asuntomessuilta





2 kommenttia:

  1. Koti kalliopiha bloggaaja vastaa. Kannattaa katsoa pinterestiäni blogissa linkki sinne . Olen poiminut paljon ideakuvia mm tästä aiheesta.

    Meille tulee pieni kuris kanssa. Hana sivulle ja päätyyn sähkökäyttöinen kuivauspatteri (jossa voi kuvata lapsen märät vaatteet m ja koukkuja että saa kengätkin kuvaksi). Suihkuhanan pää normaali. Meille tulee pintamateriaaliksi mikrosementti.

    VastaaPoista